Tuota lausetta kuulee kovin usein. Itsekin olen elänyt sellaista aikaa elämässäni, jossa menin tukka putkella, eikä ollut aikaa pysähtyä ja hengähtää. Mitä siitä seurasi? Uupumus. Tuntui, että kaikki ilo oli poissa ja elämä tuntui raskaalta. Ahdisti. Asiat ja tekemiset, jotka aikaisemmin olivat olleet suuria ilon ja voiman lähteitäni, kääntyivätkin minua vastaan... veivät voimiani. Hymy ja elämänkeveys olivat poissa. Tilalle tuli stressi, joka jatkui aivan liian pitkään. Se vaikutti yöuniini. Olen aina ollut erittäin hyvä nukkuja. Tästä seurasi huoli omasta jaksamisesta.

Olen pohtinut paljon  kosketusta. Sitähän minä työssäni teen, kosketan. On ihmeellistä mitä omat käteni saavatkaan aikaan. Välillä aivan liikutun, niin hienoja kokemuksia asiakkaillani on. On huikeaa saada tuottaa ihmisille sellaista olotilaa, mikä heillä hieronnan aikana ja jälkeen on. -Millaista ? Siihen on vaikea vastata, koska tuntemukset ovat niin henkilökohtaisia, ettei niihin ole aina edes sanoja...on vain tunne. Sen tunteen selventämin toiselle ihmiselle on lähes mahdotonta.

Mä otan paljon valokuvia. Mulla on myös aika paljon valokuvia lapsuudestani. Saattaa vierähtää muutama tovi, kun niitä alkaa katselemaan. Välillä naurattaa, hymyilyttää, tuntee haikeutta, ikävää ja suruakin. Koko tunnekirjo. Hyvä niin.